Pellavan perinteet ja uudet ideat

Pellavan käytöllä on pitkät perinteet. Pellavaa on viljelty Suomessa noin 1500-luvulta lähtien. Pellavaa on käytetty tekstiileissä, koska materiaali on kestävää, hengittävää ja antiseptistä. Pellavarive on vanha eristetapa rakennuksissa ja pellavaöljystä tehdään maaleja.

Mutta merkittävintä on sen käyttö ravintona. Pellavan kolme tärkeää ominaisuutta ovat

1. rasvahapot

2. kuidut

3. vitamiinit ja kivennäisaineet

1. Rasvahapot

Alfalinoleenihappo (omega-3) ja linolihappo (omega-6) ovat ihmisille välttämättömiä rasvahappoja.

Alfalinoleenihapon on osoitettu alentavan kolesterolitasoa ja edistävän aivojen kehittymistä. EFSA:n mukaan riittävä määrä on 2 g päivässä. Sen saa teelusikallisesta pellavaöljyä tai ruokalusikallisesta pellavarouhetta. Mutta määrän voi jopa kaksinkertaistaa, koska pellavan käyttömahdollisuuksia on monia.

Elimistö rakentaa linolihaposta ja alfalinoleenihaposta pidempiketjuisia omega-6- tai omega-3-rasvahappoja. Linolihaposta tehdään mm. arakidonihappoa ja alfalinoleenihaposta muun

muassa kalarasvoina tunnettuja EPAa ja DHAa. Tutkimuksissa on havaittu, että runsas alfalinoleenihapon saanti ravinnosta lisää näiden pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen osuutta

soluissa ja kudoksissa. Jos ruokavalio sisältää riittävästi alfalinoleenihappoa, kala-aterioiden

omega-3-rasvahappoja ei välttämättä tarvita.

2. Kuitu

Kahdella ruokalusikallisella pellavansiemeniä päivässä saa ruokavalioon helposti lisää kuituja. Pellavansiemenissä ja pellavansiemenrouheessa on kuitua 26 prosenttia. Siten 2 ruokalusikallista pellavansiemeniä tai -rouhetta sisältää kuitua 5 – 6 grammaa. Tämä vastaa leipäpalaa, jossa on 18 prosenttia kuitua; tavallisemmin leivän kuituprosentti on 3-15. Pellavansiemenet sopivat myös keliaakikon ruokavalioon kuidun lähteeksi, koska ne ovat gluteenittomia.

3. Vitamiinit ja kivennäisaineet

Pellava sisältää myös muun muassa kaliumia, magnesiumia, kalsiumia ja seleeniä sekä B-, E-, ja K-vitamiineja. Pellavan erikoisuus on runsas lignaanien (pellavan oma antioksidantti) määrä. Pellavassa on myös merkittävästi proteiinia.

http://www.hyvinvointiapellavasta.fi/tiedostot/Pellava_Hyvinvoinninsiemen_esite.pdf

Pellavan käyttö ravintona

 
Pellavaa voi käyttää kokonaisina siemeninä, rouheena ja öljynä. Ne sopivat syötäväksi sellaisenaan tai niitä voi lisätä aamiaismuroihin tai -puuroon, leivontaan ja ruoanlaittoon. Leivonnassa pellava sitoo hyvin nestettä ja säilyttää leivonnaiset tuoreempina pidempään. Pellava on gluteenitonta, joten se on hyvä lisä keliaakikon leivonnaisiin. Öljy sopii salaattiin ja smoothieen, mutta ei sovellu paistamiseen.

Pellavasiemenreseptejä

 
Valo24 Pellavasiemen herkkuleipä

(kirjan Onneks On Lähiruokaa sivun ohje 27 muokattu pellavansiemenille)

Juuritaikina:

5 dl haaleaa vettä tai maustamatonta jogurttia

puoli pakettia hiivaa tai puoli pussia kuivahiivaa

2 rkl siirappia

0,5 dl Valo 24h paahdettuja kokonaisia pellavansiemeniä

0,5 dl rusinoita

5 dl tummia jauhoja ( tattaria, spelttiä, osa kaurahiutaleita)

Anna taikinan käydä huoneenlämmössä noin tunnin

Lisää sitten:

2 tl suolaa

2 rkl rypsiöljyä

1 dl porkkanaraastetta tai 0,5 dl nokkosta

5-6 dl vehnäjauhoja

Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa pehmeä taikina. Leivo pellille kaksi leipää, kohota kaksinkertaiseksi noin tunnin ajan. Pirskota vettä leipien päälle ja vähän suolaa ja jauhoja, niin kuoresta tulee rapea. Paista 200 asteessa 25-30 min.

Mustikka-pellavarouhekakku (gluteeniton)

3 kananmunan valkuaista

1,5 dl sokeria

1 rkl Valo24h paahdettua rouhittua pellava+mustikka

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 dl perunajauhoa

Täyte:

2 dl kermaa

250 g mascarponejuustoa

4 rkl hunajaa

3 rkl Valo24 paahdettua rouhittua pellava+mustikka

2 tl sitruunamehua

6 tl liivatejauhetta (6 rkl vettä)

2 dl mustikoita

Mustikkakiille:

2 dl mustikoita

2 dl voimakasta makeutettua mehua

4 tl liivatejauhetta (4 rkl vettä)

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita perunajauhoihin muut aineet ja sekoita varovasti joukkoon. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja kaada taikina vuokaan. Paista 200 asteessa 10 min. Anna pohjan jäähtyä vuoassa.

Täyte:

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Sekoita mascarponejuuston joukkoon hunaja, sitruunamehu ja pellava+mustikkarouhe. Lisää kermavaahto joukkoon. Laita liivatejauhe hetkeksi pieneen vesimäärään ja kuumenna se nestemäiseksi. Kaada neste täytteen sekaan. Sekoita mustikat täytteen sekaan ja kaada täyte kakkupohjan päälle. Hyydytä vähintään 4 tuntia.

Mustikkakiille:

Liota liivatejauhe pieneen vesimäärään, lisää 0,5 dl mehua ja kuumenna se nestemäiseksi. Kaada se lopun (1,5 dl) mehun joukkoon. Ripottele mustikat kakun pinnalle ja kun kiille on jäähtynyt kiisselimäiseksi, kaada se vähitellen mustikoiden päälle. Hyydytä vielä vähintään tunti.

– Merja Koski

Blogi

Idea

Tarjoamme lähi- ja luomuruuan parissa toimiville yrityksille näkyvyyttä hakemistossa ja sosiaalisessa mediassa, jotta kuluttajat tavoittaisivat heidät paremmin.

Uutta Blogissa